26/7/2023

"Yö ja päivä" Galleria Uusikuva, Kotka

 

Samuli Heimosen yksityisnäyttely "Yö ja Päivä" avautuu Galleria Uusikuvassa Kotkassa 11.9. 2023. Näyttely on avoinna 2.9. saakka.

Tervetuloa avajaisiin 10.8. klo 18-20!

 

Toistuva teema maalauksissani on ajatus kahdesta maailmasta. Ensimmäinen maailma on se mitä näemme ja tunnemme ja jossa elämme arkeamme, toinen maailma on unen, myyttien ja varjon maailma. Nämä kaksi todellisuutta eivät leikkaannu toisistaan erilleen terävästi vaan ovat olemassa limittäin ja vuorovaikutuksessa. 

Näyttelyn nimi ”Yö ja päivä” viittaa Mayojen myyttiseen järjestykseen, jossa päivä tarkoitti tavallista elämää ja maata. Yö puolestaan merkitsi esi-isien ja henkien maanalaista maailmaa, josta myös kasvien uskottiin saaneen alkunsa. Jaguaari oli Mayoille kunnioitettu ja pelätty eläin ja sen uskottiin kulkevan maailmojen välillä. 

Maalausteni lähtökohtana ovat eläimet ja erityisesti niiden kasvot. Kuvat ovat vapaasti ajatellen muotokuvia mutta ne eivät varsinaisesti kuvaa mitään erityistä persoonaa tai olentoa vaan tutkin kasvojen kautta kahden maailman rajaa. Useat maalaukset ovat jaettu kahtia ja pääosassa onkin itse raja ja mitä se rajaa. Näyttelyn eläimet tai tarinat eivät liity erityisesti mihinkään tiettyyn myyttiseen traditioon vaan olen lähestynyt teemaani vapaasti: lainaillen ja uusia näkökulmia rakentaen. Kun yö ja päivä kohtaavat, kohtaavat samalla myös itä ja länsi sekä todellinen ja kuviteltu.

 

Galleria Uusikuva

Satamakatu 9, Kotka

Avoinna ti-to ja pe 12-18, ke 12-20, su ja ma suljettu

Takaisin ajankohtaista sivulle